Nomadish

Nomadish

18 January 2016

Sadepäivän arkea

Eilinen päivä ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi niin paha, mitä säätiedotus oli etukäteen povaillut, sopii meille! Toki satoi, mutta aurinkokin näyttäytyi ja saimme auton akkuja ladattua paneeleiden kautta. Viime yönä ja aikaisin aamusta ukkosti ja satoi todella kovaa, rakeitakin tuli, mutta kun oli aamulenkin vuoro, niin säästyimme tältä kaikelta. Sadetta on tullut nyt aamupäivälläkin, mutta nyt taas paistaa = lisää energiaa meille kaikille ja lämpöä!

Heiii, mitäs tyyppejä te ootte?


Satamassa bongattiin Nerolle uusia tuttavuuksia, ei edes yrittänyt riuhtoa, että olisi halunnut mennä tekemään lähempää tuttavuutta saati haukkunut. Lampaatkin on jo testattu, Falasarnassa niitä oli todella paljon, kuljeskelivat melkein auton kylkeä nuollen. Nerolle riitti niitten katseleminen, ei haukkunut niillekään ja hyvä niin! Jos tuon Neronkin saisi sitten mukaan jollekin rotkovaellukselle, koska silloin en pysty kulkemaan koirat hihnoissa kytkettynä ja lähes aina on rotkoilla vuohia tai lampaita. Mahdoton yhtälö rotko+koira joka jahtaa vuohia/lampaita.

Voisitko sanoo tuolle pienelle että jatketaan jo matkaa, pliis!

Nero on todella paljon ruoan perään, tosin ei mikään ihme kun miettii mistä lähtökodista on kotoisin. Muistuttaa näiltä osin kakkos kreikatartani, joka oli vielä laihempi kun Nero, kun häneen tutustuin. Iän myötä ahneus väheni ja ruoan varastaminen loppui, tosin maasta tarttui kaikki mukaan, talvisin muiden koirienkin kikkareet, jotka olivat ihania jäätyneitä herkkupaloja (yäk). Nero ei toisten koirien kikkareita onneksi syö, mutta kaikki muu tarttuu mukaan, milloin kukkaset, merilevät ja ties mitkä. Mikä onkin huono homma täällä myrkytysten maassa! Kun sesonki on ohi tai ennen sesongin alkua, on täällä ihan tavallista myrkyttää kulkukissat ja koirat, jotka ruokaa etsivät. Onneksi tuolle vanhalle on oppi mennyt perille, että maasta ei syödä. Vaikka ison pihvin lattialle laittaisin, ei koske, tosin mulla ei noita piffejä ole kuin versiona vege :P.

Molemmat syövät kaikkea, hedelmistä kasviksiin, kukkakaalin ja parsakaalin varret rouskuvat kivasti suissa. Lihaa tulee tölkkimuodossa, keittelen riisiä, toisinaan kasviksia ja tietty syövät myös kuivaruokaa päivittäin.


Syödään me luitakin ja nahkarullia. Nero siellä auringossa ja iso varjossa. Nero oli jo rullansa syönyt loppuun, kun kävin katsomassa mihin vaiheeseen iso oli rullansa kalunut. Eli isolla rulla vasta alkutekijöissään ja pieni oli valmis siihen, että saisko toisen samanlaisen kiitos!


Kivaa alkanutta viikkoa teille kaikille, me jatketaan täällä meidän arkea!

7 comments:

  1. Hah hah!Vai oli Nero ihmeissään.Hauska kuva.

    ReplyDelete
  2. Nero oppii joka päivä uusia juttuja. Hauskaa seurata täältä etäältä! Toivottavasti tänään parempi sää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jassu Mirkka! Tänään paistaa, enemmän kuin eilen, mutta on satanutkin, aamulla oli seitsemän astetta autossa sisällä, grrr! Kiva, että seuraat Neron kuulumisia :)

      Delete
    2. Ai kamala, vähän turhan raikasta...

      Delete
    3. sano se! Ja nyt tuntuu ulkona todella kirpakalta, kun hetki sitten tultiin sisälle, vielä on lämppäri päällä, mutta yöksi aina pois kun peittojen alla ollaan:) Iso siis ei, mutta tuo pieni kyllä saa extra pyyhkeen!

      Delete
  3. Nätti koira tuo sun uusi koirakamusi. Minullakin suunnitelmissa koiran laitto, vaan turhan kaukana on tuo :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari ja onnea juuri sen sinun oman kamusi löytämiseen :)

      Delete

Thank you for leaving a comment, they are always welcome in English, Finnish, Dutch or French, others I need google translate :)