Nomadish

Nomadish

11 April 2022

Iloa, surua ja kauneutta!

 

Iloa on tuonut kauan kaivattu lämpö Kreetalla ja luonnon herääminen. Olemme saaneet olla enemmän taas ulkosalla ja upea löytö oli kuvan vesiputous, oikea luonnon ihme kauneudellaan. Surua taas toi uutiset, joissa kuulin ”mun papun” , ystäväni isän menehtyneen. Papu oli jo 93-vuotias, se oli odotettavissa. Kaksi viikkoa sitten lähdin ystäväni kylästä, hyvästellen kylän väen ja papun. Suudelma vielä hellästi otsalle, tietäen varmasti ettemme  näkisi enää toisiamme.  Kaunista matkaa Papu, kalo dromo..

Raineya on myös kova ikävä, mutta tuntuu jo helpommalta. Raineyllä oli käytössä jo viimeiset kolme vuotta koiria varten tehty ramppi, jonka avulla Rainey pääsi paremmin kulkemaan sisään ja ulos autosta. Ramppia ei enää tarvittu ja lahjoitimme sen eläinlääkärille, joka auttoi Raineyn viimeiselle matkalleen. Heillä voi olla käyttöä rampille klinikalla ja hyvä niin jos se voi auttaa muitakin.

Ja siitä lämmöstä, mittari kävi täällä jo +28 asteessa, mutta siihen päälle alkoi kymmenen päivän saharan pöly, huoh! En ole ikinä kokenut näin pitkäkestoista jaksoa pölyä, useimmiten ne kestävät muutaman päivän.  Sitä pölyä ei ole terveellistä hengittää ja astmaatikoiden tulisikin pidättäytyä olemasta ulkona. Mukana kulkee kaikenlaisia mikrohiukkasia raskasmetalleista muuhun pölyyn. 

Ketunpoika Bieberin kanssa luontoa ihastelemassa ja taatusti molempien iloksi yhtä paljon :).



Sanoisin, kuin Mikki ja Minni <3

Kukkuu, kuka sä oot?

Musta tämä näytti taideteokselta, ihan kuin kukka-asetelma kallion reunalla!

Nää on musta niin ihania, nuhjuiset kreikkalaiset kalusteet <3.

Tässä biitsiparkissa ihastutti päivittäiset lampaiden käynnit. Ne olivat uteliaita koiraa kohtaan, mutta Bieber seisoi lähinnä paikallaan jäykkänä, eikä halunnut sen lähempää tuttavuutta näitten suuuurien tyyppien kanssa :).



Mireksen kaupungissa käytiin meille ennestään tuntemattomalla eläinlääkärillä uusimassa rokotteet ja miten ihana lekuri! Pieni, hento ja lempeä nuori nainen, joka on selvästi kutsumusammatissaan (samaa en voi sanoa kaikista tapaamistani eläinlääkäreistä, ehei, en todellakaan!). Kerroin hänelle, että kun Bieber sai viimeeksi rokotukset, laittoi eläinlääkäri ensimmäiseksi kuonokopan. Hän vain vastasi, ei hätää, yleensä koirat tykkäävät hänestä. Ja niin teki Bieberkin. Lääkäri hellästi hieroi häntä, teki kliinisen tarkastuksen ja antoi rokotukset. Hintaa tuli 25 e.

Mahtista oli syödä terassilla jo kera hyvien ystävien!

Saharan pöly loppui ja oli aika kiivetä katolle putsaamaan aurinkopaneelit. Auto on kyllä vielä todella likainen, mutta kerkeehän sen pestä myöhemminkin, paneelit ensin putsis..

Kuvassa vielä hiekkaa ilmassa ja taustalla vuorilla likainen lumi.

Viime päivät olen myös ihmetellyt, että mitä kaikkea kukkia luonnosta löytyykään, mutta miten ihmeessä nämä kaikki kauneudet jaksaa puskea hiekalla?





Niin herkkä ja siro kauneudellaan <3.

Kolmen viikon päästä olemmekin jo Italiassa, nyt nautimme lämmöstä ja paisteesta, ennen kuin matka jatkuu kohti Suomea. Kutkuttaa palata takaisin Suomeen ja heti alkuun on luvassa karavaaninaisten miitinkiä Heinolassa, mahtista tavata muitakin!

No comments:

Post a Comment

Thank you for leaving a comment, they are always welcome in English, Finnish, Dutch or French, others I need google translate :)