Kohdalleni on osunut kaksi paikkaa, jotka ovat kauneudellaan ja paikan luonteen vuoksi saanut kyyneleet silmiini. Toinen niistä on tunturi Suomessa ja toinen "maailmanlopun" paikka Espanjan Galiciassa.
Fisterra, maailmanloppu, Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksen (Pyhän Jaakopin tie) viimeinen etappi. Kuvassa 0 km matkaa jäljellä pyhiinvaeltajille, jotka ovat kukin eri mittaisia matkoja vaeltaneet saapuakseen Fisterran majakalle. Ajaessani kohti Fisterraa ja sen majakkaa, eläydyin kuvitelmissani kaikkien niiden vaeltajien tuntemuksiin, jotka kävelivät tien vierttä rinkkoineen. Miltä heistä mahtoi tuntua, kun matkan loppu näkyi? Kun majakka pilkisti esiin ensimmäisen mutkan takaa? Tämä vaellushan on henkinen matka, jossa monet tutkiskelevat itseään, toiset enemmän, toiset vähemmän. Mitä ajatuksia matka on heille antanut? Tilanteen voimallisuus toi kyyneleet silmiini.
Vietinkin Fisterrassa useamman päivän vapaaparkissa kauniissa ja jylhässä maisemassa. Seutu tunnetaan myös nimellä Costa da Morte, kuoleman rannikko, sillä sen jyrkänteet ja usein raivoava meri on tunnettu veneiden haaksirikkoutumispaikka. Jo muinaisina aikoina ihmiset uskoivat sen olevan maailmanlopun rannikko, auringon laskiessa Atlantin taakse.
Jo paikan luonne tuo dramatiikkaa yhdistettynä vaelluksen päätepysäkkiin, se kosketti syvälle tunteisiini.










