Jäätelöä, Margaret ja Elisabeth Taylor

Pienessä italialaisessa kylässä ollessamme sattui kohdallemme ihastuttavan rouvan valoisa läikähdys menneisyyteen. Koira ja minä kävimme matkaparkin kylässä joka päivä kahvilla, jäätelöllä tai lasillisella viiniä ja tutustuimme tähän selvästi hienostuneeseen englantilaisrouvaan jo ensimmäisenä päivänä. Seuranaan hänelläkin koira ja istahti hän pöytäämme, samalla kun kysyi " Do you mind if we sit here with you?" 

Ainahan meille seura kelpaa! Esittelimme toisemme, kutsuttakoon häntä tässä Margaretiksi. Koira ei ollutkaan hänen, vaan edesmenneen siskonsa, joka päätyi lopulta hänelle Englannista Italiaan, joten hän ei ollut koiran iästäkään ihan varma. Ensimmäisenä päivänä jutustelimme niitä näitä, hän kertoi kuinka päätyi Italiaan ja puhui paljon edesmenneestä työnantajastaan, kuinka he olivat tavanneet ja kertoi muutamasta seikkailustaan maailmalla. Kerrassaan piristävää seuraa Margaret!

Seuraavana päivänä törmäsimme uudestaan, tai pikemminkin hän istuutui suoraan pöytäämme, "Hello my dear again, seems we are getting friends!" Naurua!

Nyt hän kertoi koiran olevan miehensä koira ja puheli jälleen iloisesti vanhasta työnantajastaan. Ymmärsin viimeistään nyt että hänellä oli muistisairaus. Hän pulppusi vanhoja, mielestäni toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita. Vanhaa työnantajaansa hän puhutteli vain etunimeltä, "Franco" the great artist. Kertoi tarinoita heidän projekteistaan, matkoistaan. Tarinoihin tuli mukaan Elisabeth Taylor ja Richard Burton. Yksi tarina kertoi että hän ei ollut kerennyt syömään aamiasta, edessä pitkä päivä myös ilman lounasta ja he olivat menneet työpäivän jälkeen viiden tähden hotelliin illalliselle, johon sisältyi shampanjaa. Erittäin huono yhdistelmä tyhjällä vatsalla (note to yourself)!

Margaret kertoi shampanjan nousseen suoraan päähän ja oli päätynyt naistenhuoneeseen oksentamaan, jolloin Elisabeth oli tullut putsaamaan hänen paitaansa. Hän kertoi kertomistaan kuinka hauskaa seuraa Elisabeth ja Richard olivat ja kuinka sydämellinen ihminen Elisabeth oli. Vielä vuosia myöhemmin, hän sai aina häneltä myös henkilökohtaisen joulutervehdyksen. Margaret oli työnantajansa kanssa kuvaamassa elokuvaa, joita tähditti juurikin Elisabeth ja Richard.

Seuraavana päivänä törmäsimme toisella puolen kylää kadulla. Koiramme tulivat myös kivasti juttuun ja hän kysyi menisimmekö yhdessä jäätelölle, hän tarjoaa ja tietää yhden kivan paikan aivan tuosta nurkan takaa. Tietenkin se sopi myös meille, lähdimme yhdessä matkaan ja jossain vaiheessa koiran remmi tippui hänen kädestään. Hän ei huomannut, mutta koira jäi vain seisomaan paikoilleen. Otin muutaman askeleen taaksepäin, remmin käteeni ja koira lähti taas iloisesti mukaan. Pääsimme kahvilaan, tilasimme jäätelöt ja Margaret sanoi ottavansa meille mukavan pöydän. Maksoin jäätelömme kassalle. Myöhemmin hän kysyi minulta muistiko hän maksaa jäätelömme, sanoin jo vain.

Hänen kertomuksensa olivat niin aitoja, hyväntuulisia, tuulahduksia kaukaa menneestä. Kuka oikeasti kertoo tarinoita Elisabethista? Margaret kertoi päätyneensä lopulta takaisin Englantiin, perustaneen perheen ja puheli lapsistaan. Kunnes hän tuli taas takaisin Italiaan. Siinä välissä hän pyöritti Francon, edellisen työnantajansa pyynnöstä kaksi vuosikymmentä parfyymialan bisnestä.

Oliko tämä kaikki oikeasti totta?

Oli. Tarkistin googlesta. Ainoa mistä Margaret ainakin unohti puhua, oli että hän on myös kirjoittanut useamman kirjan. Yhtä niistä oli myyty kaksi miljoonaa kopiota. Kansainvälinen bestseller. Margaret unohti varmasti paljon muitakin huikeita asioita. Istuin hänen kanssaan useana päivänä, harmikseni en nähnyt häntä lähtöäni edeltävänä päivänä, jotta olisin voinut hyvästellä hänet.

Olen miettinyt häntä tähän päivään asti, miettinyt muistisairautta, mikä kirous. Se kulkee myös omassa suvussani. Mietin Margaretin, tämän ihastuttavan rouvan pärjäämistä, mutta en myöskään voinut olla huomaamatta, että kylässä asui muitakin brittejä ja tietenkin paikalliset, jotka hänet tunsivat ja varmasti huolehtivat hänestä.

Kiitollinen tästä(kin) kohtaamisesta. Kiitos Margaret.

P.S. Kuvassa ihanan suomalais-italialaisen lasitaitelijaystäväni vielä ihanampi jänis ja lasillinen paikallista punaviiniä. Kuva otettu Margaretin kylässä.