Italialainen joka joulupukkiin uskoi

Joulukuun puolessa tapasin kaksi Italialaista herrasmiestä, jotka tulivat kysymään suositusta mahdollisesta avoinna olevasta ravintolasta. Niitähän ei montaa ole lähistöllä kerroin, itseasiassa niitä on vain kaksi. Toinen kymmenen kilometriä länteen ja toinen muutaman kilometrin itään. Hihkaisin, että se lähempi on sattumoisin vieläpä italialainen ravintola, josta saa hyvää puu-uunissa valmistettua pizzaa ja pastatkin ovat kelvollisia, sikäli mikäli teille italialaisille maistuu italialainen ruoka, hah!

Jo vain ja sanoivat lähtevänsä tarkastamaan paikan. Nämä kaksi herrasmiestä olivat joulukuussa täällä karttoimassa motoristien reissua ja he olivat osa motoristien porukkaa, jotka tekivät yhdessä muutaman pidemmän retken vuodessa. Olivat käyneet Marokossa, Kanariansaarilla, Portugalissa, Espanjassa....ja viime kesänä Suomessa! Siellä minun joulupukkini maassa! Kysyinkin, että kai kävitte joulupukkia tapaamassa? Tietenkin, sanoi toinen heistä. Minä uskon häneen. Olin toivonut häneltä kesällä tavatessamme uutta Moto Guzzia ja arvaa kuinka kävi? Minulla on nyt uusi Moto Guzzi! Tänään näin heidät uudestaan pyörineen, myöskin yhden Moto Guzzin. Pyörät lepäsivät, niiden omistajien ollessa syömässä, pizzaa ja pastaa.

Kun olin noin 13-vuotias, oma haaveeni oli italialainen Ducati Paso. Se paholaisen punainen 748 kuutioinen ihanuus. Muut tytöt pitivät lompakossaan teini-idolinsa kuvaa, minä minun ihanaa Pasoa. Joka kerta kun raotin lompakkoani, sain minä katsoa Pasoa ja hän minua (siis näin haaveilin yhteisestä rakkaudesta). Oikea syvä elämänmittainen rakkaus! Koskaan en ollut nähnyt tätä moottoripyörää kuin kuvissa, kunnes parisen vuotta myöhemmin koulusta lähtiessäni näin kotimatkani varrella Helsingissä ihka elävän Pason. Huomio sanalle ihka elävä, itselleni se oli jotain elämää suurempaa, eli elävä, niin kuin sinä tai minä.

Hivuttauduin porttikongiin, jossa tämä kauneus lepäsi. Taisin sitä myös silittää, ehkä puhuakin. En tiedä vieläkään miksi, mutta kaivoin lompakkoni silloin esiin ja jätin siellä olevan Pason kuvan tämän elävän Pason tuulisuojan ja ohjaustangon väliin. Ei etteikö rakkauteni olisi loppunut siihen, ei laisinkaan, se on vieläkin elossa. Ehkä vain kypsyneempi.

Pari vuotta myöhemmin, sain ensimmäisen italialaisen moottoripyöräni, en Pasoa tai edes Ducatia, vaan Aprilian. Aprilian jälkeen useamman japanilaisen. Pasoa en ole saanut vieläkään. Nuorin markkinoilla oleva Paso on syntynyt 1988, ei ihan niin nuori enää, no en ole minäkään. Nyt mietin, pitäisikö ajaa ensi kesänä Rovaniemelle ja jutella pukin kanssa <3.

P.S. Se, että kotini on ollut yli kymmenen vuotta Ducato, ei ole lainkaan sama kuin Ducati, etenkin Paso. Fiat Ducato, Ducati Paso. Toki rakastan myös kotiani Ducatoa.