Nomadish

Nomadish

6 January 2022

Kun nuoret rohkeat miehet Kreetalla...


 ...mereen hyppäsivät! Tänään on Kreikassa Epiphanyn juhla, tunnetaan myös vesien siunausten päivänä. Kuudes tammikuuta on rakastettu juhla Kreikan ortodokseille, sillä kastettiinhan Jeesus juurikin tänä päivänä.

Jokavuotiseen seremoniaan kuuluu myös, että nuoret rohkeat miehet uhmaavat kylmiä vesiä sinne hyppäämällä. Pappi siunaa ensin ristin, jonka heittää mereen kolme kertaa. Se joka ristin saa ensimmäiseksi, on sanottu olevan siunattu koko vuoden ja vain kaikkea hyvää on hänelle luvassa. Pappi myös siunaa kalastajaveneitä, kaikkea sitä mitä on merellä.

Yleensä tämä päivä on koko päivän yhtä juhlaa, ruokaa, tanssia, musiikkia...Nyt ei tietenkään kaikkien rajoitusten vuoksi. Viime vuonna tätä seremoniaa ei edes järjestetty, mutta tänään saimme nauttia kuitenkin tästä osasta juhlaa.

 



Yleensä nuoria rohkeita miehiä on useampi, tänä vuonna vain yksi, eikä ihan niin nuorikaan enää, mutta siltikin rohkea. Kuulinkin, että hän on osallistunut juhlaan ihan joka vuosi! Bravo!


Hän joka ristin saa, suutelee hän sitä.



Estradi on tyhjä. Alla muutama kuva aiemmilta vuosilta, jossa näkyy hyvin useampi rohkea mies, tavoittelemassa onnea ja menestystä kuluvalle uudelle vuodelle. Risti on ympyröity punaisella.



No comments:

Post a Comment

Thank you for leaving a comment, they are always welcome in English, Finnish, Dutch or French, others I need google translate :)