Tapahtuipa kerran Kreetalaisessa kylässä...

Kuulin tämän tarinan jo kauan sitten ja vielä kauemmin on siitä kun tarina tapahtui....

Elettiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa pienessä Kreetalaisessa kylässä. Sota oli takanapäin ja oli aika uudelle kehitykselle, vai oliko sittenkään?

Korkea-arvoinen herra, joka edusti Yhdysvaltojen armeijaa lähestyi sodan jälkeen tätä pientä Kreetalaista kylää, joka eli omaa elämäänsä nyt rauhassa, ilman sodan kaikuja. Yhdysvalloilla oli heidän budjetissaan ylimääräisiä varoja, joilla he halusivat auttaa jälleenrakentamisessa ja kehittämisessä. Yksi kohde oli tämä kylä. Tämä armeijan herra, kutsuttakoon häntä tässä upseeriksi, sillä minulla tai varmasti monella muullakaan ei ole tiedossa hänen asemaansa, rivimies hän ei ollut se on selvä.

Upseeri oli tullut visiitille tähän kylään ja halusi tavata kylän vanhimman, sen tärkeimmän ihmisen, jonka kanssa neuvotteluja tulisi käydä, sillä edustaisihan hän koko kylää. Upseeri oli kertonut kehittämissuunnitelmista ja halusi tarjota ylimääräisistä varoista koko kylän asukkaille vesijohtovettä! Kuulostaa hyvältä, eikö?

Kylän vanhin ja upseeri kävivät neuvotteluja ja vanhin sanoi ”En voi yksin päättää kyläni puolesta, minun täytyy puhua kaikkien asukkaiden kanssa, voisitteko ystävällisesti palata asiaan hiukan myöhemmin, niin kerron mitä päätimme?” Upseeri oli tästä hiukan hämillään, mutta toki se sopi. Hänen avokätinen tarjous ei saanut suoraa hyväksyntää.

Upseeri palasi takaisin kylään ja istui jälleen alas kylän vanhimman kanssa. Vanhus alkoi kertoa tarinaa kylästä ja sen traditioista.

”Tiedättekö, kuinka vesi on kulkeutunut taloihimme tähän asti? Se on ollut aina jokaisen talon vanhimman naimattoman tyttären tehtävä, tuoda vesi kaivosta, joka sijaitsee kylän liepeillä. Kun tytär tulee naimaikään on tehtävä siirtynyt yksin hänelle. Tämän taas tietävät myös kylän nuoren miehet, jotka ovat tulleet sopivaan ikään etsimään itselleen vaimoa.

Naimattomilla naisilla ja kylän nuorilla miehillä tämä on ainoa paikka tavata toisiaan, ilman esiliinaa. Paikka, jossa saa tutustua toiseen, paikka jossa liehitellään ja kosiskellaan. Siellä syntyvät suhteet, jotka johtavat usein avioliittoon.

Puhuin kyläni asukkaiden kanssa ehdottamastanne vesijohtovedestä ja vastauksemme on ei. Emme voi ottaa vastaan tarjoustanne. Missä muuten uudet polvet tapaisivat toisensa? Jos ei olisi kaivoa, kuinka syntyisi uudet liitot?”

Kylä halusi pitää vanhat traditiot ja jatkaa kuten aina ennenkin. Vesijohtovesi saapui kylään vasta yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 60-luvun lopussa. Tarina ei kerro, miten nuoret sen jälkeen tapailivat toisiaan tai loppuiko liittojen syntyminen. Tuskin, he olivat varmasti siirtyneet myös ajassa eteenpäin, modernimpi 70-luku oli myös siellä edessä.

Kreetalaiset vaalivat vielä tänäänkin paljon perinteitä ja moni asia on täällä vanhasta ajasta edelleenkin läsnä, hyvässä ja pahassa. Se kai on myös osa tämän saaren charmia <3.