Rainey on tähti

Vaikka Rainey on nyt tähtenä taivaalla, on hän myös tähti uusimmassa Caravan- lehdessä <3. Haastattelu tehtiin jo aiemmin ja nyt sain katsoa tyttöäni lehdessä runsain kuvin useammalla sivulla. Tähti toki Rainey oli minulle koko elämänsä ajan.

Helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi, nyt se on ollut itselleni pisin ikinä. Mutta iloakin on ollut ja olen kiitollinen, että on tuo pieni ketunpoika, Kreetan kulkuri mukana tiimissä. Jatkettu tuttuja aamukuvioita, olisi outoa jos ei tarvitsisikaan lähteä ulos heti ensimmäiseksi herättyä. Nyt ymmärrän senkin, miksi tuon pojan oli tarkoitus jäädä asuntoautoelämään mukaan ja ajatus siitä, että tuokin tyyppi tunsi Raineyn, on aikas coolia!

Seuraksemme saatiin viikko sitten pitkäaikaiset matkailuautoystävät Saksasta, heilläkin oma koira reissussa mukana, bordercollie poitsu Paddy. Ketunpojan ja Paddyn ystävyys alkoi yhteisillä pienemmillä lenkeillä, kelit eivät ole vieläkään olleet kovin armollisia ja ei siten olla paljoakaan pystytty istumaan yhdessä ulkona seurustellen, kuten yleensä olemme tehneet.

Ja yksi ilo tälle loputtoman pitkälle helmikuulle oli myös, että sain istahtaa pullakahveille toisen suomalaisen matkailuautolijan kanssa, sovittiin, että seuraavat kahvit keitän minä, on se sitten Suomessa tai tien päällä jossakin muualla.

Tervetuloa pian lähestyvä maaliskuu, posiitivisin mielin ja pianhan me lähdetään huristelemaan kohti Suomea. Ketunpoika ja minä. Minä ja ketunpoika.

Viimeinen matka

Sunnuntaina 13.2.2022 eläinlääkäri tuli Kreetan rannalle päästämään Raineyn viimeiselle matkalle. Lepää rauhassa kaunis tyttöni, matkakaverini, ikävä on suunnaton <3.

Rainey hyppäsi autokotini kyytiin Ranskasta sateisena päivänä vuonna 2012, joku oli hänet hylännyt ja se kääntyi onnekseni. Yhdessä olemme saaneet kokea niin paljon, monissa maissa, kaupungeissa, kylissä, vuorilla, rannoilla, satamissa, laivoissa.. Rainey rakasti ulkoilua ja yhdessä vaelsimme monet reitit. Pitkät illat ravintoloissa ystävien kanssa tai yhteiset leiritulet, muiden koirien kanssa oleminen tai ihan vaan lekottelu jollakin rannalla oli ihan parasta!

Alkutaival ei ollut helpoin, mutta Raineystä kehkeytyi mitä ystävällisin tyttö, joka harvoin kulki remmissä. Ei koskaan karannut, aina pysyi vapaanakin ihan vieressä, ei häirinnyt muita koiria tai kissoja. No joitakin poikakoiria yritti kyllä komentaa ja näyttää kaapin paikan, omalla hassulla tyylillään, jonka jälkeen olisi halunnut leikkiä. 

Halusin Raineyn viimeisen matkan alkavan vapaana rannalta ja pyysin eläinlääkäriä tulemaan rannalle. Lähtö oli tunteikas, kuten jokainen lemmikinomistaja tietää joka on käynyt saman läpi.

Kreikassa ei ole tuhkausta tai eläinten hautausmaata ja ihmiset yleensä itse kaivavat haudan lemmikilleen. Eläinlääkäri nyökkäsi rannan vastapäätä olevaa isoa tyhjää tonttia kohti, tee hauta tuonne. 

Se, että mukanani ei kulje kuokkaa eikä lapiota, teki tilanteesta aavistuksen verran haasteellisemman. Eläinlääkäri lähti ja ehdin vain hetken pohtia, ajaisimmeko takaisin tuttuun kylään reilun puolentoista tunnin matkan päähän, jossa olisi apuja tarjolla. Ei mennyt viittäkään minuuttia, kun paikalle tuli kuorma-auto, jossa oli nosturi. He pysähtyivät viidenkymmenen metrin päähän autostani, aikeena tehdä korjaustöitä sähkötolpalle. Tolppa oli kaatunut myrskypäivien aikana, jotka olivat muutamia päiviä aiemmin. 

Lähestyin siis heitä ja pyysin lapiota lainaksi, kertoen koirastani. Hekin nyökkäsivät ja totesivat, että hautapaikka tulisi tehdä sille isolle tontille, johon eläinlääkäri myös kehotti sen tekemään. 

Viitisen minuuttia olin kuokkinut ja kaivanut, kun nuorin miehistä tuli avukseni. Kaipa tämän kaupunkilaistytön kaivanta näytti perin onnettomalta. Hän heilutti kuokkaa tehokkaasti ja minä lapparoin. Kun kuoppa oli valmis, lähdin hakemaan tyttöäni, autokotimme edestä rannalta. Puolessa matkassa tipahdin polvilleni surusta ja painosta. Miten raskasta oli kantaa elotonta tyttöäni.

Asettelin Raineyn kauniisti paikoilleen viimeiseen leposijaan ja itkien täytin kuopan hiekalla ja kiviä päälle. Palautin lapion ja kuokan kiitosten kera, kaikki viisi miestä tekivät ristinmerkkiä. 

Kolme pitkää päivää katsoin vuoroin merta, vuoroin hautaa autoni ikkunasta. Vein haudalle lisää kiviä ja vien vieläkin. Nyt vain 500 metriä pidemmältä, sillä ajoimme läheiselle leirintäalueelle.

Neljäntenä päivänä menin taas haudalle ja ehdin olla siinä vain hetken, kun jostakin kantautui tuttu kappale. Kuin autoradiosta kovalla äänellä . Se oli CCR:n biisi "Have you ever seen the rain". Rain, sade, Rain(e)y, sateinen. Juuri sellaisena päivänä Rainey tuli luokseni ja nimenkin sai sen mukaan, tosin eri kirjoitusasulla. Ikinä en ole kuullut tässä paikassa minkäänlaista musiikkia, enkä keksinyt mistä se tuli, autojakaan ei ollut. Jäin odottomaan seuraavaa kappaletta, sitä ei tullut, vain armoton traktorin mölinä, joka ei loppunut. Traktoriakaan en nähnyt, se oli varmasti oliivilehtojen takana.

Rainey sai nimensä sateesta ja arvostamani moottoripyöräkuljettajan Wayne Raineyn mukaan. Se oli sanaleikki. Wayne Raineyn ura päättyi hänen halvaantumiseensa Italiassa 1993, minun tyttöni viimeinen matka päättyi takajalkojen halvaantumiseen.

Nyt tiedän, että myrskyilläkin on syynsä, niiden johdosta voi saada yllättävääkin apua. Ja sade. Sade, sitä kaipaavat ihan kaikki.

Kiitos Rainey kun tulit elämääni, olet sydämessäni aina <3.

Minikeittiön vegeylläriä kaalin kätköissä

Autoni minikeittiössä Kreetalla valmistui taas vegeherkkua! Perunamuussia ja sieniä kaalin kätkössä, muskottipähkinäkastikkeella ja juustogratiinilla, ai että ku hyvää! 

Tein perinteisen perunamuussin, mutta lisäksi raastoin sinne Gouda- juustoa, noin 100 g. Paistoin herkkusieniä, 1sipulin ja 2 valkosipulinkynttä kypsiksi paistinpannulla, loraus soijakastiketta, mustapippuria ja lopuksi tuoretta persiljaa. 

Keitin kaalinlehtiä viisi minuutia ja annoin niiden valuta. Täytin kaalinlehden kerrallaan, pieni kerros muussia, väliin sieniseosta ja taas vahän muussia. Suljin kääryleet erilliseen vuokaan.

Kääryleitten päälle kaadoin muskottipähkinäkastikeen.

500 ml maitoa (kaksi lasillista) Lisämakua voisi antaa 4 dl maitoa ja 1 dl kuivaa valkkaria!

35 g vehnäjauhoja (1/4 lasillinen)

2 tl muskottipähkinää

suolaa ja pippuria oman maun mukaan

Sekoita kaikki aineet keskenään, keitä ja sekoita koko ajan, kunnes kastike on paksua. Kaada vuokaan. Tähän päälle raastoin vielä lisää juustoa ja annoin gratinoitua uunissa. Kotiuunissa 200 astetta noin 30 minuuttia, autoni uunissa meni hiukan yli kolme varttia. Kaikki raaka-aineet olivat kypsiä jo uuniin laitettaessa, joten kypsymistä ei tarvinnut miettiä, vain että kaikki oli kuumaa ja että juusto gratinoitui pinnalle. 

Ranska - matkailuautoilijan maa

 

Ranska on matkailuautolijalle todella helppo, upea ja monipuolinen maa. Jo sen tuhannet matkaparkit (Aire de Camping-Car), ovat tehneet sen mahdolliseksi, jotka ovat usein huippusijainnella ja vieläpä veloituksetta. Keskiaikaisissa kylissä tai niiden kupeessa, järvien ja jokien rannoilla, luontokohteissa tai muuten vain käymisen arvoisissa paikoissa. Itselleni Ranska on kolmen vuodenajan matkailumaa, mutta toki siellä on myös "caravanneige" eli karavaanareitten talviurheilupaikat alpeilla.

Tässä postauksessa keskityn matkailuun Ranskassa ilman leirintäalueita ja niiden palveluita, sillä Ranskassa on mahdollista matkailla käyttämällä sen koko maan laajuista matkaparkkiverkostoa. Liian moni matkailuautolija erehtyy vieläkin yöpymään moottoriteiden levähdyspaikoilla, joihin ei pidä missään nimessä jäädä (tässäkään maassa).  Jokaisen tulisi aina ajaa pois sieltä motareilta turvalliseen parkkiin, on se sitten matkaparkki, vapaaparkki tai pienen kylän vaikkapa kirkon parkkis. Ja vielä parempi on tietysti, että unohtaa ne motarit täysin ja tutustuu tähän upeaan matkailumaahan hiukan syvemmin. Laitoin tähän postaukseen paljon kuvia ja hyödyllisiä linkkejä löytyy lopusta.