Kolmen matkaajan tripla synttärit

Se, että autoni täytti kymmenen vuotta, koira yhdeksän (siis yhdeksän vuotta yhteistä matkaa, oikeasti hän on ehkä kaksitoista) ja minäkin siinä välissä, no joitakin vuosia, mutta kuitenkin enemmän, kuin nuo kaksi yhteensä.

Todennäköisyyslaskelmalla minä olisin kuitenkin meistä kolmesta se, joka on voimissaan viimeiseksi, tai siis eihän sitä tiedä etukäteen ja onneksi niin! Elämä on yllätyksiä täynnä. Kerrotaanpa näistä kolmesta matkaajasta hiukan!

Rainey, alias Reiska, koirani, jonka synttäreitä vietimme eilen, löytyi Ranskasta unohdettuna eräältä leirintäalueelta. Oli pyörinyt siellä jo tovin, kukaan ei tiennyt koirasta mitään. Ranskassahan on valitettavasti myös liian yleistä vielä, että koirat vaan ”unohdetaan” johonkin ja ihan vapaaehtoisesti. Reiska hyppäsi kyytiin, käynti eläinlääkärillä, josko olisi ollut sirutettu, ei ollut ja näin meidän yhteinen reissu alkoi marraskuussa 2012.

Nykyisen autoni  ostin vuonna 2011 Lahden messuilta. Tai siis kaupat olimme tehneet jo etukäteen, ennen kuin olin autoa nähnyt. Tiesin haluavani juurikin tämän pidemmän retkeilyautomallin (640) ja metallivärin. Myyjällä ei ollut varastossa metallivärillä olevaa yksilöä, mutta väläytti että Lahteen tuleva yksilö olisi sellainen ja mallia pitkä. Tarkkaa väriä ei ollut tiedossa, eikä varustetasoa. Löimme kuitenkin kaupat lukkoon, kuitenkin sillä varauksella, että kaupat voidaan perua, jos malli ei minua jostain syystä miellyttäisikään.

Messut kun avattiin, ajelin sinne heti ensimmäisenä päivänä tutustumaan uuteen kultaani. Auto paljastui kullanväriseksi, eli siitä tuli uusi kultani :).

Matkaaja numero kolmonen, eli minä. Olen ollut onnekas, että olen saanut matkustaa jo lapsesta asti, ensin perheen kanssa ja sitten myöhemmin omatoimisesti ja jotain muuta siltä väliltä. Taisin olla kymmenen vanha, kun olin tullut kotiin esitteiden kanssa ja kertonut vanhemmilleni, että lähden kuukaudeksi Englantiin ystäväni kanssa kielikouluun. Vanhempani, eivät sitä ihan siltä seisomalta sulattaneet, kysyivät heti alkuun, että kuinka olin ajatellut rahoittaa matkani. Kerroin meneväni töihin ja että he saisivat kyllä myös avustaa niin halutessaan.

Olinkin pikkumarketissa apparina, samaisessa kaupassa, jossa äitini kävi. Tietenkään en saanut palkkaa, mutta silloin tällöin kahvipaketin kotiinviemisiksi. Jokainen pikkutyttöhän haluaa olla kaupassa töissä! Autoin toisinaan kantamaan vanhemman väen kauppakassin kotiin, olin ovella heitä vastassa ja myöhemmin kuulinkin, että heitä oli naurattanut minun niiaaminen heille aina siellä ovella.

Pääsin kuin pääsinkin kuukaudeksi Englantiin ja asuimme pienellä paikkakunnalla englantilaisen perheen luona. Seuraavana kesänä 11-vuotiaana halusimme ystäväni kanssa Espanjaan! Hänen isoäitinsä oli muuttanut sinne jo 70-luvulla, mikäs sen mukavampaa kuin viettää kesä uiden lämmössä.

Tätäkin matkaa suunniteltiin ja se 11-vuotias minä ja 12-vuotias ystäväni hyppäsimme eräänä kesäkuun päivänä Helsingin Kampista bussiin, suuntana Malaga. Kuulostaa hurjalta nykyaikana, että me matkustimme ihan kaksin läpi Euroopan bussilla. Mutta ei se ollut oikeastaan hurjaa. Meillä oli meno- ja paluuliput koko matkan ajalle. Matka alkoi siis Kampista, laivalla Tukholmaan, sieltä alaspäin Tanskaan, Saksaan, Ranskaan ja viimein Espanjaan. Bussi vaihtui useamman kerran matkan aikana, ja matka kesti muistaakseni viisi vuorokautta.

Malagaan saavuttaessa oli isoäiti meitä bussiasemalla vastassa ja loma edessä. Päivät täyttyi uinneista, kävelyistä Torremolinoksen piiiiitkällä kävelykadulla tai ainakin silloin se tuntui määräämättömän pitkältä ylhäältä isoäidin talosta alas merenrannalle. Muistan, kuinka ostimme taskurahoilla kermaa ja mansikoita ”fresa con nata” kävelykadun baarista.

Taas seuraavalle kesälle otimme uusinnan, sillä kertaa ihan suoralla lennolla Helsingistä Malagaan.

Juuri ajokortin saaneena, piti tietenkin lähteä kokeilemaan itse sitä ajamista Keski-Eurooppaan. Lähdin toisen ystäväni kanssa (hänen kanssaan, olimme myös tehneet lentoloman Fuengirolassa muutamia vuosia aiemmin) henkilöautolla reissuun, mukana teltta ja makuupussit. Sitä telttaa me emme  muistaakseni pystyttäneet kertaakaan, vaan nukuimme autossa, minä kuskin paikalla, ystäväni apparin paikalla. Aika nopeasti huomasimme myös, ettei rahamme taida riittää aina leirimaksuihinkaan (tai ehkä mieluummin teimme jotain muuta niilläkin rahoilla) joten toisinaan nukuimme ulkona lähellä leirintäaluetta, josta oli aamuisin helppo livahtaa käyttämään suihkuja. Nuorempana kehtasikin kaikkea! Käytimme varamme viimeistä kolikkoa myöten, ystävälläni oli vitosen kolikko, itselläni ehkä markka. Hän laittoi sen viimeisen vitosen laivan peliautomaattiin ja voitti, niillä rahoilla saimme rahoitettua meidän reissun viimeisen illallisen matkalla Tukholmasta Helsinkiin.

Tämän reissun jälkeen olen lukemattomia kertoja ajanut autolla reissuun Suomesta ja vuodesta 2009 alkaen ensimmäisen kerran asuntoautolla.

Elämä on matkaa, se voi olla sitä omalla paikkakunnalla, kotimaassa tai ulkomailla <3.

 

Juhlatunnelmaa autoon :)

Rainey eilen 10.11.2021

Ja tämä matkaaja lapsena jossakin harleyn kotimaassa. Prätkät <3