Tuolin tarina, Eleftera

Te näette kuvassa ehkä vain tuolin, sen kaamean epämukavan tuolin joita on kaikkialla Kreikassa. Usein juurikin tämän sinisen sävyssä tai mitä muuta väriä maalarin käsiin on sattunut, kun tuoleja viimeeksi maalattiin.

Minä näen tuolissa tarinan, joka minulle siitä jaettiin. Kuinka paljon tarinoita onkaan näissä tuoleissa jaettu! Hetkeä aiemmin, Kostas, ravintoloitsija istui siinä ja kertoi aikovansa elää ainakin satavuotiaaksi, vastasin mikset tähtää vaikkapa sataankahteenkymmeneen samoin tein. Kostas nauroi ja sanoi, että niinkuin Eleftera  (!) ja hymy pysyi kauan hänen kasvoillaan. Kuka oli Eleftera?

Eleftera oli nainen pienessä kylässä Kreetalla, joka synnytti kaksikymmentäkolme lasta, joista vain yksi menehtyi ennen aikuisuutta. Nainen rakasti juhlia ja viiniä, oi kuinka hän rakastikaan niitä! Kreikassa on sanottu ihmisten elävän pisimpään, siihen liittyy varmasti terveellinen ruokavalio, kiireetön elämäntapa yleisesti ja rento kanssakäyminen tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Elämän laatu. Olen kuullut sanottavan, että ihmiset ikäänkuin kuin unohtavat kuolla.

Kostaksen isoisä, nai yhden Elefteran tyttäristä kauan sitten, täten Eleftera kuului myös Kostaksen nuoruuteen. Kostas kertoi eräistä häistä (häät kestävät Kreikassa useamman päivän) ja kuten aina, niin näissäkin häissä istuttiin iltaa yhdessä jo ennen varsinaista hääpäivää.

Nuori Kostas istui Elefteran vieressä, joka oli tuolloin lähes satavuotias. Elefteralla viinilasi kädessä ja puhe pulppusi. Kostas oli kysynyt häneltä, miten ihmeessä sinä elät vielä, täysin omatoimisena, ilman ensimmäistäkään sairautta. Eleftera oli vastannut, hyvin minä pärjään ja onhan minulla 50 000 drakmaa pankissa, vanhuuden turvaksi. Niin paljon! (Ei tämä summa Elefterasta todellakaan miljonääriä tehnyt, mutta oli mukava summa siihen maailman aikaan). Tähän Kostas oli sanonut, minä voin mennä kanssasi naimisiin! Terävä kuin partaveitsi Eleftera oli, totesi hän vain, menisin siis kanssasi naimisiin, ottaisit heti rahani ja häipyisit saman tien! 

Nokkelan älykäs nainen, paljon elämää kokenut, eli Kostaksen mukaan ainakin satakaksiymmentävuotiaaksi, ilman sairauksia yksin kotonaan. Muistikin toimi yhtä virkeästi loppuun asti, eikä häneltä jäänyt ikinä asioita huomioimatta.

Kostaksen uusi tavoite on siis elää yhtä hyvä ja pitkä elämä, kuten Elefteralla oli ollut.

Kostas on lähes seitsemänkymmentä ja pitää edelleen ravintolaansa auki ihan joka päivä vuoden jokaisena päivänä. Hän häärii keittiössä, tekee ruokaa, tarjoilee ja istahtaa asiakkaiden kanssa juttusille. Usein vaimo apunaan, mutta yhtä usein myös yksin. Hänellä on myös yli tuhat oliivipuuta, joiden sadonkorjuu on juuri nyt käynnissä. Hän käy siellä vahtimassa korjuun etenemistä, mutta ei enää itse kerää oliiveja.  Kertoi, että joskus nuorena hän keräsi kaiken vaimonsa kanssa kaksin ilman apuvoimia.  Tänä vuonna sato ei ole niin suuri ja hän sanoikin sadon olevan aina tarpeeksi, jos öljyä riittää kotiinviemisiksi koko vuodeksi, ennen kuin seuraava sato taas valmistuu.

Kysyin häneltä, tältä suureltä työmieheltä, miten pärjäsit Kreikan sulkutilan aikana viime talvena? Sehän kesti kuusi kuukautta ja ravintolat olivat kiinni. Hän kertoi olleensa ihan joka ikinen päivä ravintolassaan. Hän korjasi puitteita, sahasi ja naulasi ja niin, maalasi nämä tuolit. Tarinan tuoli. Myi myös joitakin noutoruoka- annoksia, joita hän kokkaili tilauksesta satunnaisesti. Hän nousee ensimmäisenä uuteen päivään ja lopettaa viimeisenä päivän. Ihan aina. 

Kostas on siis aina töissä. Kolmesataakuusikymmentäviisi  päivää vuodessa. Kysyin, muistatko milloin olet viimeeksi pitänyt lomaa? Nauraen hän vastasi, en koskaan, sillä elämä on lomaa!

Suon Kostakselle paljon terveyttä ja pitkän elämän, lasillisen punaviiniä joka päivä. Tänään nautimme autossa illallista Kostaksen lahjaksi antaman oliviiöljyn kera <3.