Marokossa leipää ostamassa

 

Ei ole mitään niin hyvää vaaleaa leipää kuin marokkolainen leipä, tunnetaan myös nimellä berber- leipä! Pyöreä litteä läpyskä ja jos sen kanssa saa vielä arganöljyä, on makuelämys taattu.

Se miten leipä päätyy omaan pöytään asti, oma arvioni on, että siihen on yhtä monta tarinaa kuin leipääkin.

Ollessani Saharassa, viimeisessä kylässä ennen Algerian rajaa, kävin aamuisin ostamassa paikallisesta ”minimarketista” leipää. Lainausmerkeissä minimarket, sillä kauppoja, voisi kutsua lähinnä kioskeiksi. Sisään mahtuu usein muutama ihminen kerrallaan ja myyjä ojentaa sinulle halutut ostokset, niitä ei siis kerätä itse. Kaupoissa on monta metriä hyllytilaa ja korkeuttakin sen verran, että myyjä heiluu usein taidokkaasti pitkän kepin kanssa pudottaakseen tavaroita alas (ei särkyvät) tai sitten on käytössä tikkaat.

Tämäkin käyttämäni kauppa oli siis em. kaltainen, jossa on pieni tiski ja johon myyjä kerää tavarat. Yhtenä aamuna osuin paikalle samaan aikaan leipäkuskin kanssa. Hän parkkeerasi pienen avolava-autonsa marketin eteen, leivät olivat pomppineet pomppuista hiekkatietä pitkin, ties kuinka pitkän matkan ilman kääreitä ja ties milloin viimeeksi pestyn avolavan kyydissä.

Kuljettaja nousi autostaan ison säkin kera ja lastasi leipiä siihen avokäsin, varmaankin kaupan tilaaman määrän mukaisesti.  Seurasin toimitusta ja odottelin ulkona, kunnes toimitus oli tehty ja siitä sitten sitä omaa päivän leipää ostamaan.

Myyjän kanssa vaihdettiin tervehdykset, salaam alaykumit ja alaykum salaamit. Tilatessani leivän, laittoi hän kertakäyttöhanskat käteen, pistäen edelleen paljaan leivän ilman kääreitä pienelle tiskille kassakoneen viereen. Arvoin vielä muutamaa muuta pienempää ostosta ja kauppaan tuli kiireinen paikallinen asiakas, joka halusi ehkä yhden tuotteen.  Myyjä palveli häntä nopeasti siinä välissä, mikä ei tietenkään minua haitannut millään muotoa. Kiireinen asiakas kaivelee kukkaroaan, löytää sieltä setelin ja iskee sen siihen minun tilaamani leivän päälle (joka on ilman kääreitä), myyjä ottaa setelin edelleen hanskat kädessä ja iskee vaihtorahakolikot, siihen edelleenkin kääreettömän leipäni päälle, josta asiakas noukkii ne kukkaroonsa.

Taputtelin pahimmat näkymättömät ”pölyt” auton luona pois ja ajattelin, että joskus on parempi ettei tiedä ihan koko totuutta leipienkään elämästä.

P.S  Tarina on ennen vuotta 2019.