Nomadish

Nomadish

1 December 2021

Paluu satamaan, kalo mina!

 

Kalo mina, eli hyvää alkanutta kuukautta, kuten täällä Kreikassa on tapana sanoa! Me palattiin takaisin meidän rakkaaseen satamaan ja jälleennäkemisen ilo oli taas suuri nähdä kaikki sataman yksitoista asukasta. Kuulumiset vaihdettiin kaikkien kanssa ja koiralenkillä kylän vartta pitkin, kuului tasaisin välein tööttäykset, paikallisten autojen tervehdykset. Olemmekin täällä tuttu parivaljakko jo kaikille, kuin tulisi kotiin, niin lämmin on aina vastaanotto.

Ainoa murheellinen asia on "mun papun" (eli "minun" pappani) tila, 93-vuotiaan ystäväni isän kunto on edelleen heikentynyt, mutta kaikki muut voivat hyvin, myöskin kaikki yli 80-vuotiaat neitoset.

Ei mennyt kauaakaan, kun kaksi rouvaa jo toi kassillisen kurkkuja ja hedelmiä ja ystäväni valmiin lämpimän ruoan lautasilla <3. Muistattekin ehkä viime talven postauksistani kurkut, nuo joka päiväiset kurkut, joita saimme kymmenittäin. Niitä syötiinkin lähes koko talvi kaikissa muodoissaan.

Kauppaa päästiin myös tekemään viikottaisen vihannes- ja hedelmä Jorgoksen kanssa, joka ajaa sataman läpi kaksi kertaa viikossa Toyota Hiacellaan, jonka paku on täynnä herkkuja. Hän kailottikin iloiset terveisensä meille megafoninsa kautta, Giassu Olga, te kanite? Eli hei Olga, mitä kuuluu.

Aurinko on jaksanut edelleen paistaa, ihanaa olla takaisin täällä <3.


Herkullista ruokaa ystävältäni

Yiayiat, eli mummot, pitävät meidän vitamiinit kunnossa

Kurkkua, kurkkua, enemmän kurkkua.





Kuten kuvasta näkyy, koiraa ei voisi vähemmän kiinnostaa paikalle tupsahtelevat kisut. Valitettavasti meidän viime talven ihana Oskar kisu, ei ole enää täällä.

No jopas joku on värin valinnut, näitä oli monta!

Eka kurkkuleipä aamiainen, haha

Asteet noussut vielä autossa ihan mukaviksi

Joulukuun ensimmäisen päivän ulkoilua paisteessa, hiukan tuulista, mutta suojaisassa paikassa jopa liian lämmin! Tänään paikalle saapui asuntoauto Saksasta isolla Hymerillään, Herr Deutchille on kertynyt jo kunnioitettavat 87 ikävuotta ja hänen nuorikollensa kymmenen vuotta vähemmän. Mahtavaa että on vielä terveyttä kulkea! Hyvää alkanutta joulukuuta vielä teille kaikille meidän satamasta :).



No comments:

Post a Comment

Thank you for leaving a comment, they are always welcome in English, Finnish, Dutch or French, others I need google translate :)