Kohtaamisia osa 72 (postausta toisaalta 12.1.2020)

 

Nyt tulee pidempi tarina lukekoon kuka jaksaa, mutta itselleni nousi menestyksekäs muisto mieleen viime talvelta Kreetalla, nyt Portugalissa riemukas jälleennäkeminen.

Usein parkattiin rannalle Ierapetran kupeeseen Kreetalla, ja ihan joka päivä tämä yksi mainio tyttökoira paineli ohi, tuli moikkaa ja ihan aina iloisesti pyöritteli häntäänsä. Hänelllä reittinä läheinen leirintäalue ja ranta. Ystävällisyyttä koki tämä neito leirissä, ei puuttunut paijauksia muilta karavaanereilta eikä ruokaa.

Kunnes leirintäalueen omistaja (oli alunperin heidän koira), että hups ei me koiria haluta tänne. Tämä söpöys, jonka kaikki tunsi ja josta kaikki tykkäsi, vietiin tylysti 7 km Lidlin parkkikselle, joka on yleinen parkkis johon paikalliset dumppaavat koiransa ja pennut. 

 

Muutama päivä oli mennyt ja tajusin, että hei, kaikkien tuntemaa Ellyä ei ollut näkynyt. Kuvion tajusin kun menin siihen kuuluisaan Lidlin parkkikseen ja näin Ellyn siellä. Toki hän ei ollut itse sinne kulkenut, vaan omistajansa sinne vienyt. Annoin ruokaa ja vettä ja otin yhteyttä ulkomaisiin ystäviini leirissä (eivät olleet enää siellä vaan muutaman tunnin matkan päässä). He kiintyivät kovasti kaikkien rakastamaan Ellyyn ja heillä jo ennestään kaksi koiraa ja kissa. Kerroin tilanteesta heille että omistaja on dumpannut Ellyn Lidlin parkkikselle. Ei mennyt kuin hetki niin ystäväni sanoi. Tulemme noutamaan Ellyn.

 

Sovimme treffit Lidlin parkkikselle seuraavaksi päiväksi. Päivä oli sunnuntai, kauppa oli kiinni, Ellyä ei ollut missään. Itse olin saapunut paikalle tuntia aiemmin, huudellen Ellyä sivukaduilla, tuloksetta. Ystäväni saapuivat paikalle ja yhdessä etsimme Ellyä tuloksetta.

 

Jätimme asuntoautoni parkkiin Lidlin parkkiksellle ja päätimme lähteä etsimään Ellyä Ierapetran keskustasta, koska kerroin että rannalla on aina paljon koiria, ehkä Elly on löytänyt kaverin, joka vienyt hänet sinne.

 

Kohti keskustaa, missasimme yhden risteyksen, joka tarkoitti, kymmenen minuutin lisäkierrosta yksisuuntineen katuineen (tämä missaus koitui onneksemme). Kymmenen minuuttia myöhemmin saavuimme samaan risteykseen, josta nyt ohjasin vasemmalle. Minuuttia myöhemmin lähestymme keskusparkkia ja vaimo huutaa miehelleen varo koiraa, itse katson ulos ja Ellyhän se siinä! Auto ei ollut edes pysähtynyt kun avasin oven takapenkiltä ja huusin ELLY! Koira katsoi minuun heti, häntä heilui surullisen vähän, tyttö oli niin väsynyt uudesta kadun elämästään. Ystävilläni oli kaulapanta mukana, ylimääräinen remmi ja päädyimme pizzeriaan, Elly ihan puhki. Mitä Elly ei vielä tiennyt silloin, oli että hänelle oli nyt löytynyt ikioma koti. Tämä Kreetan tyttö pääsi rakastavaan perheeseen Itävaltaan.

Ja eilen minulla oli ilo nähdä Elly Portugalissa. Ystävieni perheenjäsenenä kera toisen koiran ja kissan. Ensi talvena tapaan ystäväni ja Ellyn taas Kreikassa. Hyvissä oloissa, niinkuin lemmikin kuuluukin