Nomadish

Nomadish

2 September 2021

Kukkaa, kiveä ja kaskaitten konserttia (postausta toisaalta 28.8.2021)


Oikein trooppinen kosteus kolmatta päivää, nousin ylös jo ennen auringonnousua kahvinkeittoon, ikkunat vain valuivat vettä. Sanovat, että jos tuulahtaa etelästä, tuo se kosteuden mukanaan (ei siis edes tuule, kevyt löyhähtely).
 
Ja mitenkä ihmeellinen luonto voi olla, kun hiekastakin kasvaa kukkaa elokuun lämmössä! Tuo kukka (unohdin nimen), aloittaa kukinnan elokuun puolivälissä ja löytyykin monesta paikkaa täältä, kaunis kuin mikä.
 
Möykky mikä on toisessa kuvassa, ei siis ole kivi. Se on pikku tuliainen Ateenalaiselta ystävältä, lähikylän rannalta. Se on savea, jota löytyy kyseiseltä rannalta (Orthi Ammos) kovasti. Ihmiset juurikin sillä rannalla ottavat savikylpyjä niin sanotusti. He kertoivat olleensa tällä rannalla ensimmäistä kertaa 12 vuotta sitten ja näky oli kuulemma koominen, kun ryhmä saviukkoja käveli vastaan. Heillä ei ollut ennakkotietoa, tämän rannan erikoisuudesta. 
 
Itse olen kävellyt siellä talvisin monta kertaa ja en koskaan osannut bongata savea, vaikka siitä tiesinkin. No nyt sain kotiinkuljetuksella ja tein jalkahoidon :).
 
Tropiikan oloissa tänään oli ihan parasta letkotella ja lukea puun alla, ilmaista luonnon konserttia kuunnellen <3.
 


 

No comments:

Post a Comment

Thank you for leaving a comment, they are always welcome in English, Finnish, Dutch or French, others I need google translate :)